Pro Varautuminen on pk-yrityksille ja julkisyhteisöille tehty helppokäyttöinen ja kustannustehokas pilvipalvelu, jonka avulla voi tehdä varautumissuunnitelman erilaisiin poikkeustilanteisiin. Lisäksi sillä on mahdollista arvioida suunnitelmaan liittyviä erilaisia riskejä valmiiden tarkistuslistojen avulla.
Palvelumme on kehitetty kaikkiin todennäköisimpiin maatamme kohtaaviin poikkeustilanteisiin, mutta se painottuu nyt ensimmäisessä vaiheessa Korona-pandemiaan ja sen aiheuttamien riskien ja vahinkojen minimointiin. Olemme tätä tekstiä kirjoitettaessa tutustuneet poikkeusoloihin ja rajoituksiin vasta reilun kuukauden ajan eikä kukaan meistä tarkalleen tiedä kuinka kauan koronakriisi kestää. Alkujärkytyksen ja tilannekartoituksen jälkeen olisi syytä miettiä järjestelmällisemmin kevättä ja kesää 2020 sekä tehdä nopeimmat ja tärkeimmät korjaavat toimet toimintakyvyn turvaamiseksi. Pahimmillaan kriisi pitkittyy viruksen muuntuessa ja kesän jälkeen voi tulla ns. 2. aalto, jota varten erilaisilla organisaatiolla tulisi olla hyvä pitemmän tähtäimen suunnitelma – juuri sitä on varautuminen.
Pro Varautumisen avulla organisaatio pystyy arvioimaan nopeasti nykytilanteen ja tekemään korjaavia toimia sekä varautumaan suunnitelmallisesti myös kriisin pitkittymiseen.
Poikkeustilanteet, joihin Pro Varautuminen soveltuu:
epidemia /pandemia
tulipalot
myrskyt
tulvat
pitkät sähkökatkot
kyberhyökkäykset tai tietoliikennekatkokset
talous-/finanssikriisi
sotilaallinen uhkatilanne
Perusversion ominaisuudet
käyttäjäoikeuksien ja -tunnusten hallinta
10 riskien arviointia osa-alueittain
organisaation nykytilanne ja ohjeet
toimintakyky, materiaalit ja toimintavarmuus
poikkeustilanne ja nopeasti mietittäviä asioita
henkilöstö ja työvoima
viranomaiset ja tiedotus
työturvallisuus
terveydenhuolto, hygienia ja siivous
vakuuttaminen, rahoitus ja juridiikka
kyberturvallisuus
mahdollisuudet ja palautuminen normaaliin
varautumissuunnitelma (em. 10 osa-aluetta, joissa noin 150 alakohtaa)
asiakas voi lisätä suunnitelmaan rajattomasti omia/puuttuvia kohtia
tietoturvaloukkauksen ja poikkeustilanteen havaintojen ilmoituslomake sekä niiden käsittelylomakkeet
koulutusrekisteri
Laajemman version lisäominaisuudet
varautumissuunnitelma, jossa valmiita ohjeita ja vinkkejä kuhunkin noin 150 alakohtaan
keskeytysriskien arviointi
3 kuukauden ja 6 kuukauden tiivistetyt varautumisennusteet